Mittareiden lukeminen on toistuva toimenpide. Vesimittarin lukema ilmoitetaan tietyin väliajoin (esimerkiksi 2-3 kertaa vuodessa). Usein mittarilukema on hyvä ilmoittaa erityisesti tapauksissa, jossa vedenkulutus on oleellisesti muuttunut (esim. 30-50%). Mikäli vedenkulutus on suurta ja sen seurantafrekvenssi on tiheä saattaisi etälukumittari-investointi olla perusteltu.
Mittarilukemat haluttaisiin mahdollisimman reaaliaikaisiksi, jotta esimerkiksi laskutus saataisiin kohdennettua oikein.
Vedenkulutuksen seuranta on yleensä asiakkaan vastuulla. Säännöllisellä vesimittarin seurannalla asiakas voi välttyä yllättäviltä tasauslaskuilta. Asiakkaalle lukemien seurannasta on myös selkeitä hyötyjä - esimerkiksi mahdollisten piilovuotojen havainnointi helpottuu.
Buildlink on monipuolinen kiinteistöjen tiedonhallinnan ja viestinnän ratkaisu, joka sisältää palveluita myös kiinteistöissä olevien (vesi)mittareiden hallintaan/seurantaan.
Palvelun käytännön toteutus
Kirjoitin jo aiemmin blogikirjoituksen vesimittareista Buildlink-palvelussa ja tämän kirjoituksen tarkoituksena täydentää/konkretisoida asioita.
Tässä esitettävä palvelu toimii siten, että asiakkaalle tehdään Buildlink tili, jonne syötetään kiinteistöt. Jokaiseen kiinteistöön liitetään vesimittarin seurantaa varten oma mittarilomake.
Vesimittariin liitetään mobiilikoodi. Käyttäjä lukee mobiilikoodin omalla mobiililaitteellaan tai syöttää koodin tietokoneelleen, jonka jälkeen loppukäyttäjä siirtyy mittarilomakkeelle.
Kuva. Mittarissa oleva mobiilikoodi.
Tässä tapauksessa lomake on avoin/julkinen ja mittarilukeman syöttö ei edellytä kirjautumista. Julkisissa paikoissa oleville mittareiden lukemien ilmoittamiseen tulee kirjautua palveluun.
Kuva. Loppukäyttäjän mobiilipuhelinnäkymä mittarilomakkeeseen.
Buildlink tarjoaa palvelun, tarvittaessa syöttää halutut kiinteistöt sekä liittää niihin mittarilomakkeet. Buildlink toimittaa asiakkaalle QR-kooditarrat (esim. 2 tarraa per mittari), jotka liitetään asiakkaan tai loppukäyttäjän toimesta mittariin.
Lisäksi käyttäjille annetaan käyttöohje (esimerkiksi muistilappu tai tarra jonka voi sijoittaa mittarin yhteyteen). Resurssien mukaan käyttäjät voidaan myös ohjeistetaan mittarilukemien ilmoittamiseen (esim. Kuinka usein mittarilukema tallennetaan).
Mittarilukemien seuranta ja raportointi
Asiakas kirjautuu Buildlink-palveluun, jossa on kokonaisnäkymä kiinteistöistä.
Jokaiseen kiinteistöön liittyvästä vesimittarista saadaan raportti, josta ilmenee vesimittarilukema ja päivämäärä (autentikoidussa ratkaisussa myös ilmoituksen antajan tiedot). Raportista saadaan näkymä miten kulutus on kehittynyt.
Kuva. Kiinteistökohtaiset mittarilukemat.
Raportit saadaan keskitetysti yhteen paikkaan. Usein toivomuksena on saada lukemat myös jälkikäsiteltäväksi esimerkiksi Excel-taulukkolaskentaohjelmistoon.
Lopuksi
Palvelun käyttöönotto on virtaviivainen ja helppo prosessi. Mobiilikoodien kiinnittäminen mittareihin on kertaluonteinen toimenpide. Erityiset haasteet ovat ei-teknisiä - lähinnä se, että kuinka käyttäjät saadaan rutiininomaisesti hyödyntämään palvelua.
Palvelu soveltuu hinnoittelunsa puolesta myös omakotitaloihin ja pienkiinteistöihin. Hinnoittelussa on syytä huomioida myös se, että Buildlink-ratkaisu laajenee tarvittaessa myös muuhun tiedotukseen, viestintään ja toiminnanohjaukseen. Palvelulla voidaan poistaa päälekkäisiä tietojärjestelmäratkaisuja.
Mittarilukemapalvelu ei rajoitu ainoastaan vesimittareihin, vaan samalla palvelulla on mahdollista hallinnoida esimerkiksi sähkömittarilukemia.
Olemme luoneet Buildlink-palveluun yleiskäyttöisen demonsraation edellä esitettyyn perustuen. Mikäli haluatte konkreettisesti kokeilla miten palvelu toimii olkaa yhteydessä myyntiimme (myynti@buildlink.fi tai 040 578 8750).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti